Tokoa kuukauden tauon jälkeen..
Ollaan vietetty totaalista hiljaiseloa niin täällä blogissa kuin ihan oikeastikin. Itsellä on ollut niin tiukka jakso koulussa, joten voi laittaa täysin sen piikkiin. Lenkkeilty ollaan kuitenki tosi ahkeraan, ja lumen tulon myötä Helvi on saanutkin roppa kuapalla energiaa ja vilkkautta(joka tosin varmaan johtuu siitä, että vaihdettiin ennen syöttämämme sensitive-ruoka active-ruokaan..).
Kuitenkin, eilen lähdettiin vapaapäiväni kunniaksi Juulian ja koirien kanssa.
Annettiin ensin koirien purkaa energiaa, jota sitten riittikin mukavasti. Itse tein lisäksi Betsylle pari tunnaria ja liikkeen ohjastin ruudun. Sitten päästiinkin jo asiaan.
Alotettiin seuraamisella. Helvi tosi kivasti ja innokkaasti. Ihan lyhyttä pätkää, palkkasin paljon. Innokkuudessa näkyi, ettei oltukaan treenattu vähään aikaan.
Pari luoksetuloa seuraavaksi. Kaikki tosi hyviä ja perusasennot suoria ja hyvässä paikassa(!). Yleensä, kun on paljon vauhtia Helvi jää perusasennossa kauas.
Vähän tehtiin kaukoja, mutta Helvi ei kauheen innoissaa mennyt kylmään maahan makaamaan, joten annoin olla. Jätettiin treenit siihen. Helvi pääsi hihnaan odottamaan, kun kuvasin Juuliaa ja Caraa.
Lopuksi vielä Juulian ottamia kuvia Helvistä(kuva aukeavat isommiksi napsauttamalla):
Tänään vielä otettiin pari luoksetuloa ja kaukoja kotipihassa. Luoksetulot lumiukon kierrolla, toooooosi nopeita ja suoria peruasentoja, jes! Kaukotkin tosi hienoja, naksuttelin onnistuneista. Helvillä oli tosi hyvä fiilis, lopuksi vielä vähän riehuttiin, Helvi kun on oppinut kunnolla leikkimään (:







